perjantai 31. heinäkuuta 2015

Inhoa Las Vegasissa

Eiffel-tornin pienoismalli. Plääh.
"Täällä on tosi mautonta."
- vaimoni vietettyään n. 8 minuuttia Las Vegasissa.

En tykännyt Las Vegasista yhtään. Myönnän, että minulla oli voimakas ennakkoasenne enkä antanut sille reilua mahdollisuutta. Pysähdyimme Las Vegasissa vain siksi, että se oli sopivasti matkan varrella matkallamme Kaliforniasta Grand Canyonille päin. Toki mukana oli myös sellainen "pitäähän se kerran nähdä" -tunne.

En ole kiinnostunut uhkapeleistä, ja juon niin alkoholi- kuin muutkin juomani mieluummin pienissä rauhallisissa pubeissa kuin valtavissa yökerhoissa. Keskelle aavikkoa muovista ja neonvaloista turistikohteeksi rakennettu kaupunki, jonka olemassaolo perustuu siihen että Nevadassa on muita Yhdysvaltain osavaltioita sallivampi lainsäädäntö uhkapelin, alkoholin ja avioitumisen sekä avioreon suhteen, ei ajatuksenakaan vetoa minuun lainkaan.

Vietimme Las Vegasissa yhden illan ja yön. Päällimmäisinä mieleen jäivät:

  • Majapaikkamme vieressä ollut kasinohotelliravintolakompleksi, jonka nimi voitaisiin suomeksi kääntää "tissit".
  • Musta egyptiläistä pyramidia jäljittelevä hotelli, jonka huipulta lähti valonsäde kohti taivasta.
  • Muovinen Pariisin jäljitelmä, muovinen New Yorkin jäljitelmä ja muovinen Venetsian jäljitelmä ("muovinen" kuvaannollisessa merkityksessä, tiedän kyllä että ne oikeasti on rakennettu betonista).
  • Stripillä käteeni tökätty flyeri. Siinä mainostettiin yökerhoesitystä, jossa vähäpukeiset nuoret naiset ampuivat konetuliaseilla. Ei menty katsomaan.

Koin Las Vegasin täysin vastenmielisenä. Ymmärrän kuitenkin, että kysymys on henkilökohtaisista mieltymyksistäni ja näkemyksistäni. Monet viihtyvät kaupungissa, hyvä heille.

Sitä paitsi minäkin olisin varmasti voinut löytää Las Vegasista minua kiinnostavia asioita. Siellä on monipuolista kulttuuritarjontaa, museoita ja teattereita, joissa olisin epäilemättä saanut muutaman päivän kulumaan ihan miellyttävästi. Kun matkaan käytettävä aika kuitenkin oli rajallinen, päätin mieluummin viettää ne päivät jossain muualla, ja uskon tehneeni omalta kannaltani oikein.

Pois ajaessamme näin auton taustapeilistä Donald Trumpin omistaman hotellin, joka on päällystetty kullan värisillä laatoilla. Painoin kaasua.

Olimme Las Vegasissa 11.-12.6.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti